Näytetään tekstit, joissa on tunniste hyttyset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hyttyset. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 15. heinäkuuta 2009

Ämpärillinen hyttysiä!

Kaverin kanssa juttelin muutama päivä sitten, ja hän kertoi saaneensa Skeetervacilla viime kesänä ämpärillisen sääskiä, vaikka oli ostanut laitteen vasta heinäkuun puolivälin tienoilla. Tänä kesänä mennään kuulemma reilusti yli. En hoksannut kysyä, että onko hän tänä kesänä kerännyt niitä ämpäriin, mutta jos on niin pyydänpä häneltäkin kuvaa sääskien määrästä.

Mutta itse voi rehellisesti suositella kaikille kyseistä laitetta, se on tosiaan tuonut helpotusta, vaikkakaan ihan absoluuttiseen nollapisteeseen silläkään ei päästä, ei varmasti millään laitteella. Toinen laite markkinoilla, jonka tiedän toimivan myös tehokkaasti on Mosquito Magnet Liberty Plus, joka on se kalliimpi versio noista Magnetin laitteista. Halvemmasta eli Defenderistä on kuulunut kahdenlaista palautetta, toisilla toimii, toisilla ei. Halvempi malli tarvitsee lisäksi sähköä, eikä oikein houkuta vetää sähköjohtoja nurmikolle.

Skeetervacin käyttökustannukset tuntuivat tekemieni laskelmien mukaan olevan hieman kilpailijoita halvemmat. Kaasupullo (10kg komposiitti) kestää reilu neljä viikkoa, joten itselläni on nyt kolmas pullo jo menossa, koska pistin laitteen päälle ehkä vähän turhan aikaisin keväällä ja vielä pidin sitä päällä turhaan kylmien ja tuulisten viikkojenkin aikana, vaikka sääskistä ei ollut tietoakaan. Järkikäytöllä saisi kaasun kestämään siis pidempään, laite on kuitenkin tosi vaivaton käynnistää uudelleen. Oktenol-houkutinpatruuna kestää kaksi kuukautta eli Lapin kesässä menee maksimi kaksi patruunaa, hinta noin 25 euroa / houkutinpatruuna. Ja liimapaperi, joka on oikeastaan bonusta, sillä muissa vastaavissa laitteissa ei tarraa ole, maksaa hieman reilu kympin kappaleelta (viimeksi ostaessa 12 euroa).

Eli ihan halpaa ei hyttysenliha ole, syntyyhän tuosta melkoinen kilohinta sääskifileille, mutta onko se sitten kuitenkaan liian korkea hinta maksettavaksi siitä, että voi nauttia omalla pihalla oleskelusta kesällä ja vilvoitella rauhassa saunan jälkeen terassilla? Itse olen ollut valmis maksamaan siitä. Kysymys on kai siitä, kumman antaa mieluummin rokottaa itseään: sääskien vai kauppiaan? :)

Anteeksi liian pitkät tekstit...innostuin taas kirjoittelemaan.

keskiviikko 20. toukokuuta 2009

Pitkä, kuuma kesä...

On tämä Suomen kesä kyllä aika huvittava. Onko peräti pari viikkoa ollut yli kymmennen astetta lämmintä ja yhtenäkään päivänä ei ole, ainakaan täällä Lapissa, kivunnut yli 20 asteen. Mutta, mutta sääsket on jo heränneet talviunilta. Ihan uskomatonta, ettei edes yhtä päivää saa nauttia ihan täysin rauhassa kesäpäivästä.

Tosin, tätä päiväähän olen odottanut kuin kuuta nousevaa. Että saan laittaa hyttysloukun päälle ja seurata miten se tekee selvää jälkeä pihamme vihulaisista. Heti kyllä alkoi pörrätä hyttysiä kivasti Skeetervacin ympärillä, joten mielenkiintoista nähdä miten paljon populaatiota se popsii lähipäivien aikana. Aivan hirveätä invaasiota ei tosin vielä ole käynnissä, mutta ärsyttää ne muutama kymmenenkin ihan tarpeeksi.

En ehtinyt/jaksanut/viitsinyt ottaa kuvaa nyt laitteesta, johan se on nähty aiemminkin. Lähinnä itseäni/teitä kiinnostaa niinkin tuhottujen tuholaisten määrä. Jäädään siis seuraamaan tilannetta, raportoin paikan päältä kuvien kera.

perjantai 18. heinäkuuta 2008

17.7.2008 Torstai 17:35

Ja tässä kuvaa liimapaperista. Ajattelin, että vaihdetaan sekin samalla, kun alkaa siinäkin olemaan vapaat tontit vähissä. Liimapaperissa näytti olevan hyvin paljon mäkärää, joista ei muuten enää ole ollut harmia pihapiirissämme.

Muutenkin olemme perheen kanssa panneet merkille, että sääskikanta on olennaisesti vähentynyt pihallamme viime viikkoisesta, vaikka kyllä niitä muuten tuntuu olevan kun vähän poikkeaa omalta tontilta muualla ilmaa haistelemassa.

Laite siis toimii, nyt olemme saaneet olla rauhassa terassilla ja pihalla, jossa aiemmin jo juoksu kotiovelta autolle oli uhkarohkeaa ja haasteellista pikkuvampyyrien paljouden vuoksi.
Posted by Picasa

perjantai 4. heinäkuuta 2008

Lapin kesä 2008

Rauhallinen oma piha. Kaunis, lämmin kesäilta ja grilli kuumana. Hetki aikaa rentoutua arjen kiireistä. Täydellistä...ellei nuo viheliäät inisijät pilaisi kaikkea.
Viikko ennen juhannusta, alkoi oikea verenimijöitten invaasio.
Nauti siinä sitten Suomen suvesta sääskimyrkkyjen ja -savujen keskellä täydessä talvivarustuksessa sähkömailan kanssa hikoillen. Tälle on tultava stoppi, ajattelin.

The war has began....

Tänä iltana asennan talomme välittömään läheisyyteen markkinoiden tehokkaimmaksi hyttyspyydykseksi mainostetun Blue Rhinon Skeetervac SV-5100:n. Seuraava tästä laitteesta tehokkaampi keino sääskien eliminoimiseksi lienee napalmi, mutta kokeillaan nyt tätä ensin.
Koska netistä löytyi hyvin köyhästi testejä kyseisistä laitteista, päätin ryhtyä koekaniiniksi tieteen ja ihmiskunnan hyväksi. Te, arvoisat blogin lukijat, saatte seurata miten tässä luonnon ja ihmisen yhteentörmäyksessä käy, kumpi vetää pitemmän korren. Julkaisen kuvia ja testituloksia sitä mukaa kuin jotain tapahtuu.